Sukutarinat 2020

10,00 €
I lager
SKU
978-952-5130-24-9
Sukutarinat 2020
Toim. Laura Aho, Mikko Kuitula ja Juha Vuorela
Suomen Sukututkimusseura
Suomen Sukututkimusseuran sukutarinoita 4
Keuruu 2021, 546 s.
Suomen Sukututkimusseura on vuodesta 2017 lähtien järjestänyt vuotuisen Sukutarinakilpailun. Tässä antologiasarjan neljännessä osassa julkaistaan 75 vuoden 2020 kilpailuun osallistunutta tarinaa. Ne on kirjassa ryhmitelty neljään temaattiseen osaan: naiskohtaloita, mieskohtaloita, perheen ja suvun vaiheita sekä käänteitä ja kohtaamisia.

Valtaosa tarinoista sisältää elämäkerrallisia aineksia. Ne kertovat henkilön, perheen ja suvun tarinan tai kuvaavat sattumusta, käännekohtaa tai yksittäistä tapahtumaa henkilön tai perheen elämässä. Tarinoiden keskeisin lähdeaineisto ovat kirkonkirjat, erilaiset arkistolähteet, kirjeet ja päiväkirjat, joiden lisäksi muistitietoa on käytetty runsaasti. Tarinoissa on mukana myös ajankuvaa, eläytymistä tapahtumiin ja tunteisiin ja fiktiivisiä aineksia.

Sukutarinakilpailun tarkoitus on kehittää sukututkimuksen kerronnallisuutta ja pysähdyttää pohtimaan esivanhempiemme elämää faktatietoja pidemmälle. Suomen Sukututkimusseuran sukutarinoita -sarjasta on tullut omaleimainen novelli- ja esseetyyppisten sukututkimustekstien antologiasarja.
Mer information
ISBN 978-952-5130-24-9
ISSN 2489-754X
Förläggare Suomen Sukututkimusseura
Publikationsserie Suomen Sukututkimusseuran sukutarinoita
Tryckt (år) 2021
Publikationens omslag Mjuk pärm
Bandtyp Häftad
Språk finska
Vetenskapsgrenar Historia, Genealogi
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.