Matka mustaan aukkoon

€32.00
In stock
SKU
978-952-7443-00-2
Tenkanen, Tommi
Matka mustaan aukkoon. Alkuräjähdyksestä kaiken teoriaan
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Ursan julkaisuja 175
s.l. 2021, 286 s.
Mustat aukot ovat maailmankaikkeuden muodostavaan aika-avaruuden kudelmaan puhjenneita reikiä. Ne nielevät sisäänsä kaiken, mikä ylittää mustia aukkoja ympäröivän tapahtumahorisontiksi kutsutun rajapinnan.

Mustien aukkojen tutkimus on edistynyt viime aikoina huimasti. Osaamme kuunnella mustia aukkoja avaruutta taivuttavien gravitaatioaaltojen avulla, seurata tähtien liikettä supermassiivisten mustien aukkojen ympärillä ja valokuvata mustan aukon varjon sen tulisena hehkuvaa kertymäkiekkoa vasten.

Mustista aukoista tiedetään paljon, mutta nykyinen tietämys loppuu viimeistään tapahtumahorisonttiin. Sen toiselta puolelta tutkijoilla on paljon arvauksia, mutta ei vielä tietoa. Mistä mustat aukot ovat tulleet, mihin ne johtavat ja mitä niiden olemassaolo kertoo luonnon syvimmistä lainalaisuuksista?

Teoreettinen fyysikko Tommi Tenkanen kertoo, kuinka mustien aukkojen tutkimus yhdistää aineen pienimpiä mittakaavoja tutkivan hiukkasfysiikan ja koko maailmankaikkeutta tutkivan kosmologian.
More Information
ISBN 978-952-7443-00-2
ISSN 0357-7937
Publisher Tähtitieteellinen yhdistys Ursa
Series Ursan julkaisuja
Published (year) 2021
Cover Hardcover
Type of Binding Hardcover binding
Languages finnish
Disciplines Astronomy
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies