Ruukkuja ja ruhtinaita. Saviastioita ja uunikaakeleita ajalta 1400–1700

30,00 €
I lager
SKU
978-951-96801-5-6
Ruukkuja ja ruhtinaita. Saviastioita ja uunikaakeleita ajalta 1400–1700 = Pots and Princes. Ceramic vessels and stove tiles from 1400–1700 = Fat och Furstar. Lerkärl och ugnskakel från 1400–1700
Ed. Kirsi Majantie
Suomen keskiajan arkeologian seura. Aboa Vetus & Ars Nova
Archaeologia Medii Aevi Finlandiae XII
Saarijärvi 2007, 224 s.
Teos kertoo savesta valmistettujen astioiden ja uunikaakeleiden kulttuurihistoriallisista merkityksistä keskiajan ja uuden ajan alun Pohjois-Euroopassa. Saviastioiden ja kaakeleiden monet muodot ja runsaat koristeaiheet heijastavat aikansa yhteiskunnassa tapahtuneita sosiaalisia, uskonnollisia, poliittisia ja taloudellisia muutoksia. Lisäksi niiden leviäminen saksalaisten hansakauppiaiden kotiseuduilta Itämeren alueelle kertoo yhtenäisen esinekulttuurin ja tapojen omaksumisesta koko Pohjois-Euroopassa. Teos perustuu turkulaisen Aboa Vetus & Ars Nova -museon tuottamaan arkeologiseen näyttelyyn.
Mer information
ISBN 978-951-96801-5-6
ISSN 1236-5882
Förläggare Suomen keskiajan arkeologian seura - Sällskapet för medeltidsarkeologi i Finland
Serier Archaeologia Medii Aevi Finlandiae
Tryckt (år) 2007
Publikationens omslag Mjuk pärm
Bandtyp Häftad
Språk flerspråkig
Vetenskapsgrenar Arkeologi
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.