Raamatun vai järjen mukaan?

Teologian tohtori Martti Simojoki vaati kirkkoa nojautumaan yksinomaan Jumalan sanaan, kun kirkolliskokous vuonna 1948 keskusteli eronneiden kirkollisesta vihkimisestä. Hänen mukaansa oli jopa ”varottava, ettei järki, ratio, sanele meille asian ratkaisua”. Vajaat kaksikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1966 arkkipiispa Martti Simojoki painotti, ettei usko korvaa Jumalan lapsen moraalista järkeä. Vanha Simojoki taas korosti Kristuksen läsnäolon merkitystä kristityn etiikalle.

Mikä siis oli Simojoen käsitys etiikan perusteista? Poikkesiko kristittyjen etiikka muiden etiikasta? Tekikö Simojoki eron yksilö- ja sosiaalietiikan välillä? Mitkä kansainväliset ja kotimaiset virtaukset ja teologit vaikuttivat Simojoen eettiseen ajatteluun eri aikoina?

1900-luvun huomattavin suomalainen kirkonjohtaja, Martti Simojoki (1908–1999), ponnisteli vuosikymmeniä löytääkseen tyydyttävän ratkaisun kysymykseen luonnollisen ja kristillisen etiikan välisestä suhteesta. Voisiko Simojoen edustamalla luonnollisen moraalilain etiikan ja Kristuksen läsnäolon yhdistävällä eettisellä mallilla olla annettavaa 2000-luvun kirkollekin?