Lannistumaton

32,00 €
I lager
SKU
978-951-858-447-9
Lannistumaton. Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella
Toim. Sami Suodenjoki, Kirsti Salmi-Niklander, Mikko-Olavi Seppälä, Päivi Salmesvuori, Anna Rajavuori, Mikko Pollari, Anne Heimo
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1481
Turenki 2022, 293 s.
Toimittaja ja työväenaktivisti Matti Kurikka (1863-1915) oli yksi kohutuimmista julkisuuden henkilöistä keisariajan lopun Suomessa. Parhaiten hänet ehkä muistetaan Kanadaan perustetun Sointulan ihanneyhteisön johtajana.

Inkeriläislähtöinen Kurikka vaikutti Suomen ja Pohjois-Amerikan ohella myös Australiassa. Häntä on luonnehdittu seikkailijaksi, haihattelijaksi, aikansa startup-yrittäjäksi ja epäonnistujaksi kolmella mantereella. Vaikka Kurikka ajautui toistuvasti haaksirikkoihin niin yhteiskunnallisessa toiminnassaan kuin yksityiselämässään, hän toteutti visioitaan lannistumatta ja löysi yhä uusia toimintakanavia.

Tämä elämäkerrallinen tutkimus tarkastelee Matti Kurikkaa kirjallisena vaikuttajana, poliitikkona ja utopioiden rakentajana, jonka välityksellä avautuu kiehtovia näkymiä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin murroksiin.
Mer information
ISBN 978-951-858-447-9
ISSN 0355-1768
Förläggare Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Serier Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia
Tryckt (år) 2022
Publikationens omslag Mjuk pärm
Bandtyp Häftad
Språk finska
Vetenskapsgrenar Biografi, Personhistoria, Historia, Invandring
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.