Koroinen

35,00 €
I lager
SKU
978-952-7045-08-4
Koroinen. Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus
Toim. Janne Harjula, Sonja Hukantaival, Visa Immonen, Tanja Ratilainen ja Kirsi Salonen
Turun Historiallinen Yhdistys
Turun Historiallinen Arkisto 71
Keuruu 2018, 375 s.
Turun Koroistenniemi on ainutlaatuinen kohde Suomen historiassa. Siellä sijaitsi 1200-luvun toiselta neljännekseltä aina 1300-luvun taitteeseen asti Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus, tuomiokirkko ja piispallinen asunto. Sieltä käsin johdettiin maamme kristillistymistä ja kirkollisen hallinnon muovautumista.

Monitieteisessä Koroinen – Suomen ensimmäinen kirkollinen keskus -teoksessa hahmotellaan laajan asiantuntijajoukon voimin Koroisten käyttöhistoriaa ennen kirkollisen hallinnon saapumista, piispanistuimen perustamista, alueen käytön muutoksia 1200-luvulta keskiajan loppuun sekä niemen käytön hiipumista ja myöhempää hyödyntämistä.

Teoksen uudet tulkinnat eivät luo kuvaa ainoastaan yhdestä yksittäisestä kohteesta ja sen historiasta, vaan Koroisten valtavan varhaishistoriallisen merkityksen vuoksi tulokset laajentavat nykyisiä käsityksiä esihistoriallisen ja historiallisen ajan taitteesta sekä kristillisen kulttuurin vakiintumisesta Suomeen.
Mer information
ISBN 978-952-7045-08-4
ISSN 0085-7440
Förläggare Turun Historiallinen Yhdistys
Serier Turun Historiallinen Arkisto
Tryckt (år) 2018
Publikationens omslag Hård pärm
Bandtyp Inbunden
Språk finska
Vetenskapsgrenar Arkeologi, Historia, Kyrkohistoria
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.