Kansan henkinen kehitys

28,00 €
I lager
SKU
978-952-7466-33-9
Järvenpää, Juuso
Kansan henkinen kehitys. Jaakko Jalmari Jalo-Kiven eletty kansalaisuus 1900-luvun alussa
Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura
Papers on Labour History 16
Turenki 2024, 408 s.
Kansan henkinen kehitys tarkastelee uskonnon ja kansalaisyhteiskunnan suhdetta 1900-luvun alun Suomessa työläisaktiivi ja spiritualisti Jaakko Jalmari Jalo-Kiven (1878-1937) varhaisen kansalaistoiminnan kautta. Historiantutkimuksessa lähes unohdettu Jalo-Kivi oli tarmokas ja aikanaan jopa jonkinlaista, lähinnä tosin kielteistä mainetta kerännyt vaikuttaja.

Jalo-Kivi aloitti kansalaisaktivisminsa sosialidemokraattisen liikkeen riveissä. Suurlakkovuonna 1905 hänet kuitenkin syrjäytettiin luottamustehtävistään ilmiantajaksi leimattuna, minkä jälkeen hän kääntyi työväenliikkeen valtavirtaa vastaan. Ensin hän liittyi teosofista ihannesosialismia kannattaneisiin ”elämäläisiin”, joiden parista hän siirtyi oikeistonationalistisen Suomalaisen puolueen työläisverkostoihin. Jalo-Kiven varhaiset poliittis-yhteiskunnalliset pyrkimykset kariutuivat tavalla tai toisella 1910-luvun taitteeseen mennessä. Tämän jälkeen hän keskitti voimansa uskonnolliseen aktivismiin pyrkien rakentamaan Suomeen järjestäytyneen spiritualistisen kansalaisliikkeen, mutta myös tämä kunnianhimoinen hanke kuihtui jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.

Teos kuvaa ja analysoi Jalo-Kiven monipuolista ja -vaiheista aktivismia henkilölähtöisen mikrohistorian keinoin. Syventymällä huonomaineisen Jalo-Kiven epäonnistuneisiin hankkeisiin teos avaa uuden näkökulman suomalaisen kansalaisyhteiskunnan varhaisvaiheisiin ja erityisesti uskonnon monitahoisiin merkityksiin työväestön kansalaistoiminnassa.
Mer information
ISBN 978-952-7466-33-9
ISSN 0783-005X
Förläggare Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura
Publikationsserie Papers on Labour History
Tryckt (år) 2024
Publikationens omslag Mjuk pärm
Bandtyp Häftad
Språk finska
Vetenskapsgrenar Biografi, Personhistoria, Historia, Politologi, Religionsvetenskap, Samhällets historia
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.