Aikaan sidottu diakonia-käsite

22,00 €
I lager
SKU
978-952-7272-02-2
Ryökäs, Esko
Aikaan sidottu diakonia-käsite. Tiedekriittinen yritys ymmärtää suomalaista diakoniakeskustelua.
Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura
Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja 289
Vaasa 2019, 330 s.
Diakonia on viimeisinä vuosikymmeninä ollut kasvavan teologisen tutkimuksen kiinnostuksen kohteena. Keskustelun yhtenä lähtökohtana on ollut diakoniatyön ja diakonia-nimikkeen teologiset perustelut, joiden varaan kirkko rakentaa diakoniatyönsä. Tutkimuksessa Aikaan sidottu diakonia-käsite analysoidaan suomalainen diakoniaa koskeva keskustelu 1800-luvulta lähtien. Tutkimuksen näkökulmana on, millä perusteilla Suomessa on nojauduttu diakonia-termin käyttöön Uuden testamentin kuvauksissa ja diakonian käytännön toteutusmalleihin varhaisissa kristillisissä kirjoituksissa.

Keskiajan jälkeen diakoni-nimike tarkoitti yleisesti avustavaa pappia ja satakunta vuotta sitten evankelisissa kirkoissa nöyrää hoitamiseen keskittyvää maallikkoa. Uusimmassa tutkimuksessa on nostettu esiin diakonin rooli varhaisessa kristillisyydessä seurakunnan avustavana johtajana. Suomalaisen kirjallisuuden analyysi osoittaa, että 1800-luvun lopulla ja jälleen 1900-luvun lopulla kirjallisuus seurasi varsin uskollisesti varhaisen kirkon dokumentaatiota. 1900-luvun alkupuolella henkilökohtaiset näkemykset ohjasivat kirjoittajia paikoin jopa niin paljon, että vain kolmasosa viittauksista ensimmäisten vuosisatojen teksteihin oli tarkkaa.

Suomalaista diakoniakirjallisuutta leimaa toisinaan pyrkimys päästä lähteistä piittaamatta kunakin aikana toivottavaan lopputulokseen ja tulkintaan. Kriittisyyttä olisi tarvittu – ja tarvitaan edelleen.
Mer information
ISBN 978-952-7272-02-2
ISSN 0356-9349
Förläggare Suomalainen Teologinen Kirjallisuusseura
Serier Suomalaisen Teologisen Kirjallisuusseuran julkaisuja
Tryckt (år) 2019
Publikationens omslag Mjuk pärm
Bandtyp Häftad
Språk finska
Vetenskapsgrenar Teologi
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.