Tietoa meistä

Tervetuloa tieteen omaan kirjakauppaan – Tiedekirjaan!

Tiedekirjan julkisivukuva
Foto: TSV

Tiedekirja on Tieteellisten seurain valtuuskuntaan (TSV) kuuluva tieteellisten seurojen myyntinäyttely, joka välittää verkkokaupassaan ja myymälässään TSV:n jäsenseurojen julkaisuja ja muita tuotteita, kuten kortteja, kalentereita ja muistikirjoja. Tiedekirja myy myös Tieteellisten seurain valtuuskunnan omia julkaisuja, kasseja ja paitoja.

Tiedekirjaan tulee vuosittain myyntiin noin 250 uutta nimekettä ja kymmenien aikakauslehtien irtonumeroita yli sadalta eri julkaisijalta. Nimekkeiden joukossa on sekä tiedeyhteisölle tarkoitettuja kansainvälisillä kielillä kirjoitettuja tieteellisiä julkaisuja että suurta yleisöä kiinnostavia tietokirjoja, kuten elämäkertoja, esseitä ja luonto-oppaita.

Tieteellisten seurojen jäsenet saavat Tiedekirjasta seuransa määrittelemän jäsenalennuksen. Jäsenalennuksen saa toistaiseksi vain myymälästä tai ottamalla yhteyttä Tiedekirjaan. Myös muita alennuksiin oikeutettuja tahoja pyydetään ottamaan yhteyttä Tiedekirjaan alennuksien myöntämiseen liittyvissä asioissa.

Tieteellisten seurain valtuuskunnan omien tuotteiden hinnoittelu sisältää arvonlisäveron. Koska Tiedekirja ei myy, vaan välittää TSV:n jäsenseurojen julkaisuja, ei arvonlisäveroa peritä seurojen julkaisuista. Tiedekirjan arvonlisäverottomuus välitettyjen julkaisujen osalta perustuu arvonlisäverolakiin 30.12.1993/1501 (2. luku §4). Tiedekirjassa myytävien julkaisujen hintatiedoista voi lukea lisää tilaus- ja toimitusehdoistamme.

Tiedekirja ei valitettavasti voi ottaa myytäväksi muiden kustantajien tuotteita. TSV:n jäsenseurat, jotka haluavat tuotteitaan Tiedekirjan välitettäväksi, tekevät Tiedekirjan kanssa välityssopimuksen.

Tiedekirjan kivijalkamyymälän sisäkuva
Foto: TSV

Myymälä

Tiedekirja palvelee verkkokaupan lisäksi Helsingin Kruununhaassa sijaitsevassa kivijalkamyymälässä. Myymälässä on esillä tieteellisten seurojen uusimpia julkaisuja. Alenurkassa voi tehdä löytöjä vanhemmasta kirjallisuudesta.

Myymälässä järjestetään vuosittain myös useita tapahtumia kiinnostavista kirjailijahaastatteluista kirjanjulkistustilaisuuksiin. Ajankohtaisimmat tiedot Tiedekirjan tapahtumista ja muista kuulumisista löytyvät Tiedekirjan Facebook-sivulta.

Verkkokauppa

Tiedekirjan verkkokauppa palvelee tiedonjanoisia vuoden jokaisena päivänä vuorokauden ympäri. Tiedekirjan verkkokaupasta löytyy laaja nimekevalikoima kirjoja ja lehtiä, joka koostuu pääosin vuoden 1990 jälkeen ilmestyneistä julkaisuista. Tätä vanhempia tieteellisten seurojen kirjoja voi tiedustella sähköpostitse ottamalla yhteyttä Tiedekirjaan.

Tilaaminen verkkokaupasta on helppoa ja nopeaa. Verkkokauppatilaukset toimitetaan postilähetyksinä ja toimituskulujen hinta riippuu toimitettavien tuotteiden painosta. Tilauksen voi maksaa kätevästi ja turvallisesti tilauksen yhteydessä joko verkkomaksulla tai luottokortilla. Laskutusasiakkaita pyydetään ottamaan yhteyttä Tiedekirjaan. Katso lisätiedot verkkokaupan toimitusehdoista ja -maksuista.

Kaikissa teosten etsimiseen tai tilauksen tekemiseen liittyvissä ongelmissa voi olla yhteydessä Tiedekirjaan. Tiedekirjan asiantunteva ja avulias henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiin ja auttaa tilausten tekemisessä. Tiedekirja ottaa myös mielellään vastaan palautetta verkkokaupan toimivuudesta ja pyrkii jatkuvasti kehittämään palveluitaan vastaamaan asiakkaiden toiveita.

Tiedekirja sosiaalisessa mediassa

Facebook logo Instagram logo Twitter logo

Tiedekirjan Some-kanavilta löytyy mm. mielenkiintoisia kirjaesittelyjä sekä tietoa Tiedekirjan uusimmista julkaisuista. Facebook-sivun seuraajat saavat myös ensimmäisten joukossa tietoa Tiedekirjan tapahtumista ja muusta ajankohtaisesta toiminnasta. Tule ja tykkää!

Tiedekirjan uutiskirje

henkilö lukee kirjaa
Foto: TSV

Tiedekirjan uutiskirje lähetetään tilaajille kerran kuukaudessa. Kirje sisältää tietoa Tiedekirjan kiinnostavimmista uutuuksista sekä muista ajankohtaisista asioista, kuten tulevista tapahtumista. Tilaa uutiskirje etusivun sivupalkista.

Uutiskirjeen saa veloituksetta sähköpostiin eikä sen tilaaminen sido tilaajaa mihinkään. Uutiskirjeen tilauksen voi perua milloin tahansa uutiskirjeen mukana tulevasta linkistä.

Tieteen puolesta sloganTieteen puolesta slogan
Copyright © Tieteellisten seurain valtuuskunta