Tuomarin esteellisyys

59,00 €
I lager
SKU
978-951-855-366-6
Tapanila, Antti
Tuomarin esteellisyys
Suomalainen Lakimiesyhdistys
Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja 282
419 s.
Tuomarin esteellisyyssäännöksiä koskeva oikeudenkäymiskaaren 13 luku uudistettiin vuonna 2001. Esteellisyyssääntelyn taustalla ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vaatimukset tuomioistuimen subjektiivisesta ja objektiivisesta puolueettomuudesta. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää, miten 6 artiklassa edellytetty puolueettomuus toteutuu Suomessa. Tuomarin esteellisyyttä on tutkimuksessa tarkasteltu riita-, rikos- ja hallintoprosessin osalta, sillä niitä kaikkia koskevat samat esteellisyyssäännökset.

Tuomarin esteellisyysperusteita ovat tuomarin osallisuus asiaan sekä sidokset asianosaisiin. Tuomari voi tulla esteelliseksi, mikäli hän on käsitellyt samaa asiaa aikaisemmin tai hänellä muusta syystä on ennakkoasenne asiasta tai siihen osallisista. Ennakkoasenteen voi aiheuttaa mm. ylemmästä tuomioistuimesta palautetun asian, pakkokeinovaatimusten tai erotettujen rikossyytteiden käsitteleminen sekä tuomarin sovintoa edistävä toiminta riita-asiassa. Tutkimuksessa tarkastellaan myös menettelyä esteellisyyden toteamiseksi sekä esteellisyysväitteeseen kohdistuvaa prekluusiota.

Tutkimusta varten on tehty empiirinen selvitys tuomareiden sidoksista, jonka pohjalta voidaan arvioida asianosaisen tiedonsaantimahdollisuuksia esteellisyyden kannalta olennaisista seikoista. Lähdeaineistona on hyödynnetty koti- ja ulkomaisia oikeustapauksia sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja, jotka tarjoavat hyödyllisiä malleja lain soveltajille.

Teos on ajankohtaisen ja keskeisen teemansa vuoksi hyödyllinen kaikille tuomioistuinasioiden parissa työskenteleville kuten asianajajille, syyttäjille, tuomareille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Vuonna 2007 julkaistun väitöskirjan näköispainos. Kirjan uusi sarjanumero on A282PoD.
Mer information
ISBN 978-951-855-366-6
Förläggare Suomalainen Lakimiesyhdistys
Serier Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja
Publikationens omslag Mjuk pärm
Bandtyp Häftad
Språk finska
Vetenskapsgrenar Juridik
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.