Kanadan kutsu

€10.00
In stock
SKU
951-9266-75-5
Eronen, Veli Ensio
Kanadan kutsu
Siirtolaisuusinstituutti
SI erillisjulkaisuja
Turku 2001, 164 s.
- ““Me on nyt sitten päätetty, että kesäloman jälkeen me lähdetään. Ratkaisu ei ole helppo meille eikä se ole mieleinen kaikille meidän sukulaisillekaan. Kun me ollaan vielä näinkin nuoria ja työnhaluisia, niin ajattelimme pärjäävämme. Jospa vaan olisi onni mukana, ja kaikki menisi suunnitelmien mukaan …”“

Näin Veli Eronen kertoi vanhemmilleen perheensä muuttoaikeista Kanadaan vuonna 1957. Hän jätti vakinaisen toimensa Suomenlinnan rannikkotykistössä ja lähti vaimonsa ja kolmen pienen tyttärensä kanssa siirtolaiseksi parempaa elämää etsimään.

Alku uudessa kotimaassa ei ollut helppo. Huoli perheen toimeentulosta, kielitaidottomuus ja jatkuva asunnon etsiminen verottivat uskoa paremmasta, mutta yritteliäisyytensä ja uusien ystävien avulla perhe lopulta löysi paikkansa kanadansuomalaisten joukossa.

Kanadan kutsu on kuvaus Veli ja Liisa Erosen elämästä Kanadassa viisikymmenluvulta näihin päiviin. Kirja jatkaa Siirtolaisuusinstituutin kaunokirjallista sarjaa, jossa on aikaisemmin ilmestynyt Helena d’Avinon muistelmat Carmen ­ kohtaloni.
More Information
ISBN 951-9266-75-5
Publisher Siirtolaisuusinstituutti
Series SI erillisjulkaisuja
Published (year) 2001
Cover Softcover
Type of Binding Softcover binding
Languages finnish
Disciplines Memoirs, Immigration
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies