Stadilaispojat, rikokset ja lastensuojelu

Turvattomuuden ja pahantapaisuuden välistä yhteyttä on merkityksellistetty lastensuojelussa eri tavoin eri aikoina. 1940-luvulla rikoksiin syyllistynyt lapsi leimattiin psykopaatiksi ja rikollistyypiksi, joka pyrittiin eristämään yhteiskunnan suojelemiseksi. Lapsen auttamista, tukemista ja sopeuttamista painottaneen ajanjakson jälkeen yhteiskuntaa on jälleen 2000-luvulla ryhdytty suojelemaan asettamalla vaarallisena pidetylle lapselle rajoja turvallisuuden ja riskeihin puuttumisen nimissä. Teoksessa kuvataan, miten lapsen perhe, naapurusto, koulu, poliisi ja sosiaalityö ovat ajan mittaan reagoineet lapsen rikoksiin ja niin tehdessään tuottaneet erilaisia poikkeavan lapsen positioita.