Pölyn mittaamisesta aerosolifysiikkaan

Painopiste aerosolitutkimuksessa alkoi siirtyä 1980-luvun alkupuolella kohti aerosolien merkitystä ilmakehässä globaalisessa skaalassa, ilmaston säätäjinä. Samalla kävi myös selväksi, että pinnalliset tiedot “pölyn” käyttäytymisestä eivät riittäneet vaan perusluontainen tutkimus dynaamisen aerosoli-systeemin anatomiasta käsittäen nukleaatiota, pienhiukkasten absorptio/sirontasuhteita, kemiallisia ja sähköisiä ominaisuuksia jne. oli tarpeen. Aikaisemmin ei kyseessä ollut varsinainen aerosolitutkimus vaan pikemminkin pölyn ja eri kemiallisten epäpuhtauksien mittaamista ilmasta. Eri vuosikymmenillä on ollut eri syitä tähän toimintaan. 1940- ja 50-luvulla mitattiin työpaikkailmaa. 1950-luvun loppupuolella alkoivat ulkoilman tutkimukset. 1960-luvun lopulla valmistui lopullinen näyttö siitä, että ilman epäpuhtaudet olivat maaperää kriittisesti happamoittavia. Siksi 1970-luvulla ilmatutkimuksen pääpaino siirtyi happamoittavien komponenttien, pääasiassa rikkiyhdisteitten seurantaan.