Oikeus rakentaa

Ainakin keskiajalta asti tunnetun pohjoismaisen sanonnan mukaan maa on lailla rakennettava. Tämä sanonta on vanhempi kuin oikeustieteen kehittämä oikeusvaltion käsite, mutta se tiivistää yhteen lauseeseen oikeusvaltion oleelliset elementit. Demokraattisen oikeusvaltion rakenneosat muodostavat perustan myös tälle tutkimukselle. Tutkimuksessa pyritään yhdistämään hallinto-oikeudellinen, yksilön oikeuksia painottava näkökulma ja ympäristöoikeudellinen näkökulma, jossa oikeudenalan sääntelykohteesta johtuen yhteiskunnalliset tavoitteet ja yleiset edut ovat merkittävässä asemassa.

Tutkimuksen aineellisoikeudellinen teema on, missä menettelyissä ja millä edellytyksin rakentaminen on erityyppisillä, maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999, MRL) säännösten määrittelemillä alueilla voimassa olevan oikeuden mukaan mahdollista. Tätä kysymystä tarkastellaan lain sisältämistä maankäytön suunnittelun tarvetta ja suunnitteluvelvollisuuksia koskevista säännöksistä lähtien. Tarkastelu keskittyy näihin liittyviin yksittäistapauksellisiin lupamenettelyihin, MRL 137 §:n mukaiseen suunnittelutarveratkaisuun ja MRL 171 §:n mukaiseen poikkeamismenettelyyn, jotka ovat osoittautuneet ongelmallisiksi niin oikeudellisesti kuin käytännössäkin. Tutkimuksen näkökulma kiinnittyy maankäyttö- ja rakennuslain systematiikkaan ja tavoitteisiin, ja kyse on paljolti siitä, minkälaiselle perustalle laki itse rakentuu, mitä puheena olevat lupamenettelyt ovat ja mitä ne merkitsevät lain systematiikalle ja sen tavoitteille. Maankäyttö- ja rakennuslakiin kohdistuu sen yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi jatkuvia muutospaineita. Tämä korostaa systemaattisen tarkastelun tärkeyttä. Kyseessä on myös tutkimus hallinnollisesta harkintavallasta ja sen sidottuisuuden asteista demokraattisessa oikeusvaltiossa. Tutkimus ei siis rajoitu yksinomaan ympäristöoikeuteen vaan se kohdistuu myös hallinto-oikeuteen ja sen yleisiin oppeihin. Teoreettislainopillisen näkökulman ohella tutkimuksessa tarkastellaan maankäyttö- ja rakennuslain aineellisia säännöksiä myös tulkintalainopin keinoin pyrkien täsmentämään lain avoimia aineellisia säännöksiä esimerkiksi lain soveltajien tarpeisiin.