Lähti kuin kuppa Töölöstä

33,00 €
Varastossa
SKU
978-951-858-498-1
Lundell-Reinilä, Hanna & Parpola, Antti
Lähti kuin kuppa Töölöstä. Seksitautien historiaa Suomessa
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Kirjokansi 346
Riika 2023, 174 s.
Seksitauteihin on perinteisesti liittynyt vahva häpeän stigma. Seksitaudit on nähty myös kansanterveydellisenä uhkana, jota on torjuttu lainsäädännöllä. Yleisimpiä seksitauteja on voitu hoitaa lääkkeillä 1940-luvun lopulta lähtien.

Lähti kuin kuppa Töölöstä tarkastelee seksitautien historiaa Suomessa. Se kertoo, miten suomalainen yhteiskunta suhtautui näihin tauteihin 1900-luvun alusta tähän päivään. Teoksessa käsitellään myös seksitautien hoidon järjestämistä, käytännön hoitotyön muutoksia ja potilaan asemaa. Samalla teos esittelee seksitautien ehkäisemiseksi tehtyä työtä.

”Vismuttineuloja ei ehditty keittää, ne viskattiin vain pyllyistä suoraan pöydällä olevaan karboliuokseen puhdistumaan. Kyllä piti kiirettä kun pääsiäisen jälkeenkin eräänä päivänä oli hoidettavana 45 kuppapotilasta, jolle oli annettava neosalvarsaania intravenöösisesti ja samalla myös vismuttia takapuoleen, vain kahden tunnin sisällä.”

‒ Apulaislääkäri C. E. Sonck, Helsingin kaupungin veneeristen tautien poliklinikka, 1930-luku
Lisätietoja
ISBN 978-951-858-498-1
ISSN 2323-7392
Kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Sarja Kirjokansi
Painovuosi 2023
Julkaisun kansi Kovakantinen
Sidontatapa Sidottu
Kielet suomi
Tieteenalat Historia
Tieteen puolesta sloganTieteen puolesta slogan
Copyright © Tieteellisten seurain valtuuskunta