Kotomaan koko kuva

Toim. Elina Katainen.
Elokuva on kiinnostanut historiantutkijoita jo pitkään. Suomessakin aiheesta on kirjoitettu jonkin verran. Käytännössä vanhat filmit ovat meillä jääneet enimmäkseen vain elokuvaväen iloksi, sillä historiantutkijat tuntuvat mieltyneen vahvasti kirjallisiin lähteisiin. Syksyllä 1990 Helsingin yliopiston talous- ja sosiaalihistorian laitoksella järjestettiin seminaari, jossa aiheena oli elokuvan käyttömahdollisuudet historiantutkimuksessa. Seminaarin lopuksi päätettiin kokeilla käytännössä elokuvan mahdollisuuksia ja teemaksi valittiin 1930-luku, jota tarkasteltiin eri näkökulmista, erityyppisiä filmejä hyödyntäen. Käytössä oli sekä dokumentti- että näytelmäelokuvia. Ongelmia olivat, millaisia filmejä tuolta ajalta on säilynyt, mitä kirjallisten dokumenttien ulottumattomiin jäänyttä ne voisivat paljastaa historiasta, painottuvatko niissä selvästi erilaiset asiat kuin kirjallisissa lähteissä? Myös elokuvan vaikutus historiaan sai osansa pohdiskelusta: elokuva on ollut väline, jonka avulla esimerkiksi poliittiset järjestöt ovat yrittäneet muokata mielipiteitä. Nyt julkaistuissa yhdeksässä artikkelissa sekoittuvat historioitsijan kaksi tapaa käyttää elokuvaa: filmimateriaalin käyttö lähteenä ja elokuvahistorian tutkiminen