Hyvinvoinnin seuraava erä

26,00 €
Varastossa
SKU
978-952-222-985-4
Hyvinvoinnin seuraava erä. Visio kestävän hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta
Toim. Vesa-Matti Lahti
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Kirjokansi 177
Tallinna 2018, 274 s.
Suomessa ja muissa kehittyneissä yhteiskunnissa ollaan ison murroksen kynnyksellä. Perinteisen palkkatyön oheen syntyy uusia toimeentulon malleja. Edustuksellisen demokratian rinnalle kehittyy uusia osallisuuden muotoja. Maapallon kantokyvyn rajat lähestyvät. Edistyksen on rakennuttava muidenkin arvojen kuin taloudellisen kasvun varaan. Monet teollisen aikakauden rakenteet ja ratkaisumallit menettävät tehoaan. Pelkästään niitä hienosäätämällä emme pysty ratkaisemaan viheliäisiä yhteiskunnallisia ongelmia.

Tarvitsemme toivoa herättäviä näkymiä tulevasta. Pelkkä asioiden ennallaan pitäminen ei riitä innostavaksi visioksi. Hyvinvoinnin seuraava erä -kirjassa esitetään positiivinen visio eli kerrotaan, millaisista yhteiskuntapoliittisista rakennuspalikoista ja arjen tason ratkaisuista syntyy hyvinvoinnin seuraava erä. Visiota rakennetaan pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin liitettyihin ihanteisiin nojaten.

Suomesta on historian kuluessa kerta toisensa jälkeen löytynyt kykyä valita edistys yhteiskuntapolitiikan punaiseksi langaksi. Uskallammeko yhä tehdä rohkeita valintoja ja uskoa edistykseen? Tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan se tehdään yhdessä.
Lisätietoja
ISBN 978-952-222-985-4
ISSN 2323-7392
Kustantaja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Sarja Kirjokansi
Painovuosi 2018
Julkaisun kansi Pehmeäkantinen
Sidontatapa Nidottu
Kielet suomi
Tieteenalat Sosiologia, Tulevaisuudentutkimus
Tieteen puolesta sloganTieteen puolesta slogan
Copyright © Tieteellisten seurain valtuuskunta