Ero ja toisto

Kun Michel Foucault vuonna 1970 kirjoitti, että ”kenties eräänä päivänä vuosisatamme on Deleuzen vuosisata”, hänellä oli mielessään Gilles Deleuzen pari vuotta aiemmin ilmestynyt väitöskirja Ero ja toisto.

Deleuze lähtee Erossa ja toistossa luomaan todellisen eron käsitettä, eroa itsessään, joka ei ole alisteinen identiteetille, negaatiolle, analogialle tai kaltaisuudelle. Nämä jälkimmäiset kuuluvat representaation ajattelun piiriin, joka Deleuzen mukaan on hämärtänyt todellisen eron ajattelun. Todellisen eron vastinpariksi Deleuze asettaa todellisen toiston, joka ei palaudu yleisyyteen vaan on pikemminkin jotain singulaarista. Todellisen eron ja toiston käsitteet ravisuttavat samaan ja omaan perustuvaa porvarillista ajattelun kuvaa, jonka alta paljastuu olemisessa kuhisevia loputtomia prosessuaalisia eroja, jatkuvaa eron eroamista ja eroavan syntymistä.

"Moderni ajattelu syntyy […] representaation konkurssista, kuten myös identiteettien menettämisestä ja kaikkien niiden voimien löytämisestä, jotka toimivat identtisen representaation alla. Moderni maailma on simulakrumien maailma. Ihminen ei siinä elä pidempään kuin Jumala, subjektin identiteetti ei elä pidempään kuin substanssin identiteetti. Kaikki identiteetit ovat vain simuloituja, tuotettuja optisena ”efektinä” syvemmässä leikissä, joka on eron ja toiston leikkiä. Yritän ajatella eroa itsessään, ja eroavan suhdetta eroavaan, ilman representaation muotoja, jotka palauttavat ne Samaan ja laittavat ne kulkemaan negatiivisen kautta."