Tanssia yli rajojen

€24.00
In stock
SKU
978-952-222-930-4
Laakkonen, Johanna
Tanssia yli rajojen. Modernin tanssin transnationaaliset verkostot
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1436
Tampere 2018, 334 s.
Tanssia yli rajojen esittelee suomalaisen modernin tanssin kansainvälisiä juuria. Johanna Laakkonen käsittelee neljän taiteilijan työn kautta tanssia transnationaalisena ja verkostollisena toimintana maailmansotien välisenä aikana. Suomalaistanssijat Annsi Bergh, Mary Hougberg, Marianne Pontan ja Irja Hagfors vaikuttivat Helleraun koulussa Saksassa ja Itävallassa. Kirjassa seurataan heidän uransa vaiheita Euroopan tanssikeskuksiin ja kiertueille Pohjois-Amerikkaan. Lukijalle avautuu näkymä tanssijan työhön ennen toista maailmansotaa mutta myös kansallissosialismin ja modernin tanssin ongelmalliseen suhteeseen 1930-luvun Saksassa.

Kirjassa kuvataan myös Euroopan yhdeksi johtavaksi tanssi- ja liikuntakouluksi kasvaneen Helleraun koulun vaiheita sekä kerrotaan suomalaisten merkittävästä työstä koulun opettajina ja sen tanssiryhmän keskeisinä jäseninä. Teksti pohjautuu ainutlaatuiseen ja osin aiemmin julkaisemattomaan arkistoaineistoon valokuvineen.

Kirja on suunnattu kaikille tanssista ja suomalaisen naisvoimistelun vaiheista kiinnostuneille. Se tarjoaa uutta tietoa myös teatterin, tanssin ja musiikin välisistä yhteyksistä ja suomalaisten kulttuurisuhteista saksankieliseen Eurooppaan.
More Information
ISBN 978-952-222-930-4
ISSN 0355-1768
Publisher Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Sarja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia
Published (year) 2018
Cover Softcover
Type of Binding Softcover binding
Languages finnish
Disciplines History, Cultural Studies, Physical Education, Music, Dance (performing arts), Theatre
Write Your Own Review
Only registered users can write reviews. Please Sign in or create an account
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies