Vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnallinen osallisuus

26,00 €
I lager
SKU
978-952-372-039-8
Eriksson, Susan & Saukkonen, Eero
Vaikeimmin vammaisten nuorten liikunnallinen osallisuus
Nuorisotutkimusseura
Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 241
Turku 2022, 157 s.
Suomessa on pitkään pidetty tärkeänä edistää kansalaisten liikunnallisuutta. Vammaisten henkilöiden liikunnallisuutta on kuitenkin alettu kunnolla ajatella vasta viime vuosikymmeninä. Tässä kirjassa tarkastellaan liikunnallisen osallisuuden toteutumista tuon kansalaisoikeuden kannalta ehkä kaikkein marginaalisimmassa ryhmässä, eli vaikeimmin vammaisten nuorten parissa.

Vaikeimmin vammaiset nuoret elävät edelleen elämäänsä pitkälti ikätovereistaan erillään, kuten asumisyksiköissä, erityiskouluissa ja omissa harrastusryhmissä. Näissä puitteissa nuorille pyritään silti tarjoamaan mahdollisuuksia merkitykselliseen liikunnalliseen toimintaan. Viitseliäät perheenjäsenet ja oma-aloitteiset ammattilaiset luovat vaivannäöllään nuorille monipuolisempaa vapaa-aikaa, mutta heitä rajoittavat palvelujärjestelmän ja elinympäristön puutteet.

Tässä teoksessa esitellään uutta tutkittua tietoa, joka on tarpeellista vammaisten nuorten liikunnallisen osallisuuden kehittämiseksi Suomessa. Teos myös tarjoaa uusia kysymyksiä vähän kartoitetulle tutkimuskentälle.
Mer information
ISBN 978-952-372-039-8
ISSN 1799-9219
Förläggare Nuorisotutkimusseura
Serier Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja
Tryckt (år) 2022
Publikationens omslag Mjuk pärm
Bandtyp Häftad
Språk finska
Vetenskapsgrenar Motion, Ungdomsforskning, Minoriteter
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.