Lukutaito - tie tulevaisuuteen

33,00 €
I lager
SKU
978-952-7411-15-5
Lukutaito - tie tulevaisuuteen. PISA 2018. Suomen pääraportti
Toim. Kaisa Leino, Juhani Rautopuro ja Pirjo Kulju
Suomen kasvatustieteellinen seura
Kasvatusalan tutkimuksia – Research in Educational Sciences 82
Jyväskylä 2021, 389 s.
Lukutaito on keskeinen pohja niin opiskelulle, lukunautinnolle, yhteiskuntaan osallistumiselle kuin oman identiteetin kehittämisellekin. Hyvä lukutaito luo vakaan pohjan, joka auttaa etenemään elämän poluilla. 2000-luvulla on kuitenkin havaittu, että Suomessa kiinnostus lukemiseen on vähentynyt ja heikkojen lukijoiden määrä on lisääntynyt.

Opetusvelvollisuuden laajentaminen nostaa esiin kysymyksiä nuorten osaamistarpeista, -tavoitteista ja oppisisällöistä. Tässä kirjassa lukemista ja oppimista lähestytään kolmesta eri näkökulmasta, joita ovat hyvän lukutaidon kehittäminen, oppimisen moninaisuus sekä perusopetuksen jälkeisten tarpeiden ja tavoitteiden tarkastelu. Kirjan artikkeleissa pohditaan mm. digitekstien vaikutusta lukutaitoon, lukutaidon merkitystä koulunkäynnille sekä taitotasoltaan ja taustaltaan erilaisten nuorten koulupolkuja. Kirjan artikkelien lähtökohtana on PISA 2018 -tutkimus, jossa arvioinnin pääalueena oli lukutaito jo kolmannen kerran PlSA-historian aikana.

Kirja sopii kaikille oppimisesta ja koulutuksesta kiinnostuneille, kuten opettajille, opettajankouluttajille, koulutuksen järjestäjille, koulutuspolitiikan päättäjille, opiskelijoille ja tutkijoille.
Mer information
ISBN 978-952-7411-15-5
ISSN 1458-1094
Förläggare Suomen kasvatustieteellinen seura
Serier Kasvatusalan tutkimuksia – Research in Educational Sciences
Tryckt (år) 2021
Publikationens omslag Mjuk pärm
Bandtyp Häftad
Språk finska
Vetenskapsgrenar Pedagogik
för vetenskapen logoför vetenskapen logo
Copyright © Vetenskapliga samfundens delegation.