Maailman hallaa

15,00 €
Varastossa
SKU
978-952-7167-51-9
Maailman hallaa. Amerikansiirtolainen Otto Birger Haanpään runoja
Toim. Kari Sallamaa
Siirtolaisuusinstituutti
SI erillisjulkaisuja
Turku 2018, 155 s.
Maailman hallaa -kirja on todellinen harvinaisuus: piippolaisperäisen Otto Birger Haanpään (1870–1904) runokokoelma. Hän lähti kymmenientuhansien muiden siirtolaisten mukana Amerikkaan suuren muuton aikoihin 1900-luvun vaihteessa, työskenteli kaivostyöläisenä ensin Michiganin Kuparisaarella ja sitten Minnesotan Rautavyöhykkeellä (Iron Range), kunnes sai surmansa 34-vuotiaana kaivosonnettomuudessa. Hän oli aktiivinen amerikansuomalaisessa työväenliikkeessä, erityisesti kulttuuripuolella rakentaen ja soittaen kannelta sekä laulaen kuoroissa. Hän toimi myös raittiusliikkeessä ja työväenyhdistyksissä. Poliittisesti hän oli maltillinen sosialisti.

Kirjallisesti merkittävään Haanpää-sukuun kuulunut Birger kirjoitti runoja, jotka hänen varhaisen kuolemansa takia jäivät käsikirjoituksiksi ja pitkäksi aikaa unohduksiin. Dosentti Kari Sallamaa on toimittanut tästä jäämistöstä oheisen runokokoelman kunnianosoituksena rohkeiden, merten taa menneiden suomalaisten kulttuuritahdolle. Birgerin runoissa soi elävä suomen kieli, savolaisittain maustettu pohjois-pohjalainen murre sekä kalevalamittaisena että riimillisenä. Runot ovat viesti toistasataa vuoden takaa ihmisen taistelusta, kaipuusta ja arjen pienistä hupaisuuksista.
Lisätietoja
ISBN 978-952-7167-51-9
Kustantaja Siirtolaisuusinstituutti
Sarja SI erillisjulkaisuja
Painovuosi 2018
Julkaisun kansi Pehmeäkantinen
Sidontatapa Nidottu
Kielet suomi
Tieteenalat Historia, Kaunokirjallisuus, Kirjallisuudentutkimus, Siirtolaisuus
Tieteen puolesta sloganTieteen puolesta slogan
Copyright © Tieteellisten seurain valtuuskunta