Ositus, tasinko ja sivullissuoja

€56.00
In stock
SKU
978-951-855-362-8
Lohi, Tapani
Ositus, tasinko ja sivullissuoja
Suomalainen Lakimiesyhdistys
Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja 246
456 s.
Aviopuolisoiden kesken toimitettavan omaisuuden osituksen tyypillinen lopputulos on, että enemmän omistava puoliso antaa vähemmän omistavalle tasinkoa. Omaisuutta näin saanut puoliso saattaa joutua puolustamaan saantoaan sivullisen esittämiä vaatimuksia vastaan. Riidan toiseksi osapuoleksi voi tulla esimerkiksi tasingoksi annetun esineen oikea omistaja, kilpaileva luovutuksensaaja tai tasinkoa antaneen puolison ulosmittaus tai konkurssivelkoja.

Käsillä olevassa teoksessa tarkastellaan tasinkosuorituksen aiheuttamia sivullissuojaongelmia. Pääkysymyksenä on, miltä osin niissä tulee soveltaa samoja sääntöjä kuin kahden yksityishenkilön välillä toteutetuissa "normaaleissa" luovutuksissa. Voidaanko tasingonsaajalle esimerkiksi antaa vastaavanlaista vilpittömän mielen suojaa oikeaa omistajaa kohtaan kuin ostajalle oikeutemme mukaan annetaan? Entä millainen on saajapuolison asema toisen puolison velkojiin nähden? Vaikka pääpaino on sivullissuhteen ongelmissa, useilla kirjassa esitetyillä kannanotoilla on olennainen merkitys myös puolisoiden keskinäisissä suhteissa syntyvien ositusriitojen kannalta.

Teos on tarpeellinen erityisesti asianajajille, tuomareille sekä kaikille muillekin avioliitto-oikeudellisten kysymysten parissa työskenteleville. Sen käyttämistä helpottavat asiahakemisto ja oikeustapaushakemisto.

Julkaisu on PoD näköispainos vuodelta 2003.
More Information
ISBN 978-951-855-362-8
Publisher Suomalainen Lakimiesyhdistys
Series Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. A-sarja
Cover Softcover
Type of Binding Softcover binding
Languages finnish
Disciplines Law
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies