Nuoruuden kolme vuosikymmentä

Special Price €24.00 Regular Price €30.00
In stock
SKU
978-952-372-065-7
Nuoruuden kolme vuosikymmentä. Nuorisobarometri 2024
Toim. Konsta Happonen ja Tomi Kiilakoski
Nuorisotutkimusseura
Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 251
s.l. 2025, 238 s.
Nuoret kiinnostavat aina. Heihin kohdistetaan yhteiskunnan pahimmat pelot ja suurimmat toiveet. Nuorten omien näkemysten tutkiminen luo tasapainoisemman näkökulman siitä, mistä olemme tulleet ja millainen nykyhetki on.

Nuorisobarometreja on tehty vuodesta 1994. Tänä aikana on kertynyt tietoa lukuisista aihealueista. Tässä barometrissa tarkastellaan, miten nuorten näkemykset ovat viimeisten 30 vuoden aikana muuttuneet. Kaikki teoksen kysymykset on esitetty Nuorisobarometrin historiassa useasti aiemmin.

Teoksessa käsitellään esimerkiksi työtä ja koulutusta, maanpuolustusta, tulevaisuusodotuksia, nuorisotyötä, vähemmistökokemuksia sekä yhteiskunnan instituutioita. Lisäksi tarkastellaan, miten elämäntyytyväisyys on 30 vuoden aikana kehittynyt.

Teos tuottaa tietoa siitä, miten suomalaisten nuorten asenteet ovat vaihdelleet ja eläneet ajassa. Kiinnostus politiikkaa kohtaan on kasvanut 1990-luvulta. Luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin on lisääntynyt. Perheen merkitys nuorten tulevaisuuskuvissa on vähentynyt samalla, kun ystävien merkitys on säilynyt. Nuoret kiinnittyvät edelleen suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta heidän tulevaisuususkonsa on laskenut.

Teos tarjoaa kurkistusikkunan siihen, mikä nuorten maailmassa on muuttunut ja mikä on pysynyt samana. Taustalla välkähtelee kysymys siitä, millainen kasvuympäristö Suomi on nuorille ollut 1990-luvun lamasta 2020-luvulle.
More Information
Publisher Youth Research Society
ISBN 978-952-372-065-7
ISSN 1799-9219
Series Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja
Sarjanro 251
Published (year) 2025
Cover Softcover
Type of Binding Softcover binding
Languages finnish
Disciplines Youth Research
for scinece logo.for scinece logo.
Copyright © The Federation of Finnish Learned Societies